|
Half
& Half on tiukalla otteella ja ilmeellä kitaravetoista
tanssi-/ bilemusiikkia soittava yhtye Lounais-Suomesta.
Ryhmän trio-soundi poikkeaa perinteisistä
tanssiorkestereista omalla rokahtavalla tavallaan.
Käytännössä tämä todistetaan
uutteralla keikkailulla sekä musiikki-osiossa
eritellyillä levyillä.
Elokuussa
1999 Hannu Etutalo ja Jari Aaltonen alkoivat kehitellä
ajatusta tanssimusiikkia esittävästä
kitara-basso-rummut-kokoonpanosta. Seurasi runsaan
vuoden mittainen kokeileva kausi, jolloin toiminta
haki muotoaan. Petri Jalo liittyi ryhmään vuoden 2001 alussa ja näin Half & Half sai elokuuhun 2007 vaikuttaneen kokoonpanonsa. Tällöin Petri siirtyi toisiin tehtäviin ja alkoi uuden rumpalin etsintä. Keikkailu jatkui vilkkaana vierailevien rumpaleiden avulla, kunnes Markku Aareskoski otti loppusyksyllä 2007 vakituisen rumpali / laulajan tehtävät vastaan ja näin Half & Half sai nykyisen miehityksensä.
Half & Half:
Hannu Etutalo, kitara
Jari
Aaltonen, basso, laulu
Markku Aareskoski, rummut, laulu
Kaikilla
kolmella on takanaan vuosien kokemus eri kokoonpanoissa
ja keikkailusta sekä maalla, että merellä.
|